Mandealainen kirjain Ash

Se merkitsee š-äännettä, kuten lainasanassa ”šakki”. Yksinään ࡔ on kirjain, ei lausuttu sana; sen tehtävä mandealaisessa sanassa riippuu ympäröivistä kirjaimista.

Mandeaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle, ja kirjaimet liittyvät toisiinsa sanoissa. Ashilla on erillinen muoto ja muoto, joka liittyy oikealla olevaan kirjaimeen. Siksi sen ääriviiva voi muuttua sanan kohdan mukaan, vaikka kyseessä on sama kirjain.

Mistä mandealainen kirjoitusjärjestelmä on peräisin?

Se kehittyi mandealaisessa uskonnollisessa kirjoituksessa, mutta tarkasta alkuperästä kiistellään. Yhden näkemyksen mukaan kirjoitusjärjestelmä kehittyi toisen ja seitsemännen vuosisadan välillä jaa.; toinen sijoittaa sen alkuperän myöhäispartialaiseen toiseen vuosisataan. Vanhimpiin säilyneisiin mandealaisiin kirjoituksiin kuuluu taianomaisia tekstejä lyijyamuleteissa ja loitsuin koristelluissa kulhoissa kolmannelta tai neljänneltä vuosisadalta jaa.

Eteläisestä Mesopotamiasta lähtöisin oleva uskonnollinen yhteisö, mandealaiset, kehitti kirjoitusjärjestelmän klassisen mandean kirjoittamiseen. Se on vanhempi muoto, jota käytettiin jumalanpalveluksissa. Jotkin maagiset käsikirjoitukset alkavat aakkostolla, sillä mandealaiset pitävät kirjoittamista omalla kirjoitusjärjestelmällään pyhänä. Uusmandea on nykyinen muoto; muunneltua klassista kirjoitusta näkyy myös henkilökohtaisissa kirjeissä ja käsikirjoitusten lopun merkinnöissä.

Miten Ash voi merkitä muitakin kuin š-äänteitä?

Perusäänne pysyy samana, mutta alapuolinen merkki laajentaa käyttöä. Uusmandeassa ࡔ࡙ eli Ash ja affrikaatiomerkki voi merkitä lainasanoissa ja opetusteksteissä esimerkiksi ”tš”-äännettä, soinnillista suhuäännettä tai ”dž”-äännettä. Mandealainen aakkosjärjestys on sama kuin hepreassa ja muissa aramealaisissa perinteissä; vastaavat kohdat kertovat historiallisesta yhteydestä, eivät kirjainten vaihdettavuudesta.

Merkitty Ash voi lainasanoissa merkitä ”tš”-äännettä, soinnillista suhuäännettä tai ”dž”-äännettä.