Hangul-tavu Mulp

Se muodostaa yhden tavun korealaisessa tekstissä; asiayhteys kertoo sanan merkityksen. Hangul yhdistää konsonantit ja vokaalit lohkoiksi. Jos viestissä on vain tämä lohko, ympäriltä puuttuu sana, joka selventäisi sen tehtävän.

Hovi loi hangulin vuonna 1443 helpottamaan korean kirjoittamista. Sitä ennen käytettiin kiinalaisia merkkejä ja järjestelmiä, joissa niitä sovitettiin koreaan, kuten Idu, Gugyeul ja Hyangchal; monien oli vaikea käyttää niitä. Vuoden 1446 kirja Hunminjeongeum esitteli ja selitti uuden aakkoston.

Hangul kokoaa kirjaimet tavulohkoiksi.

Hangulin kirjaimia kutsutaan jamoiksi. Ne säilyttävät konsonantin tai vokaalin tehtävänsä, mutta asettuvat yhdessä neliömäisiin tavulohkoihin. Merkissä 뭂 ㅁ on alkukonsonantti, ㅜ vokaali ja ㄿ kahden konsonantin loppuryhmä eli batchim.

Unicode-normalisointi voi yhdistää erilliset alku-, vokaali- ja loppujamot tähän valmiiseen lohkoon. Hangulin syöttötavat voivat myös tulkita konsonantteja uudelleen kirjoittamisen jatkuessa. Fontit sijoittavat osat neliön sisään, joten ääriviivat voivat vaihdella merkin muuttumatta.

Jotkut tutkijat esittävät, että neliömäinen mongolialainen phags-pa-kirjoitus vaikutti Hunminjeongeumin suunnitteluratkaisuihin. Tämä on mahdollinen vaikutus kirjoitusjärjestelmään, ei todiste siitä, että 뭂 olisi peräisin phags-pasta. Hangulia käytettiin myöhemmin buddhalaisissa kirjoituksissa, kungfutselaisen kirjallisuuden käännöksissä ja käytännön oppaissa. Virallisissa asiakirjoissa käytettiin pääasiassa kiinalaisia merkkejä, kunnes hangulista tuli Korean kansallinen kirjoitusjärjestelmä vuonna 1894. Kirjoitusjärjestelmän asema muuttui, ei tämän tavun merkitys.