Pieni muunnoskirjain u

Se merkitsee foneettisessa litteroinnissa lyhyttä tai toissijaista u:n kaltaista äännettä.

Uralilaisessa foneettisessa aakkostossa (UPA) yläindeksikirjaimet voivat merkitä hyvin lyhyitä tai siirtymävokaaleja. Amerikanistisessa merkintätavassa — kielentutkijoiden puheäänteiden kirjoittamiseen käyttämässä järjestelmässä — ja kansainväliseen foneettiseen aakkostoon (IPA) perustuvassa merkinnässä ᵘ voi kuvata diftongin vähemmän korostunutta osaa. Tarkka äännearvo riippuu käytetystä merkintätavasta.

Miksi ᵘ on oma merkkinsä?

Sen yläindeksiasemalla voi olla foneettinen merkitys.

Muotoiltu u voi menettää asemansa, kun teksti siirretään työkalusta toiseen, ja näyttää tavalliselta typografialta. Tämä koodattu merkki säilyttää asemansa tekstissä.

Tyhjä ruutu tai odottamaton muoto voi johtua siitä, ettei fontti tue merkkiä; lukijan fontti piirtää tämän tekstimerkin.

Mistä tämä merkintätapa on peräisin?

Sen historia liittyy foneettisen litteroinnin järjestelmiin.

Uralilainen foneettinen aakkosto (UPA), järjestelmä äänteiden ja sanojen historian kirjaamiseen uralilaisissa kielissä, kuten suomessa ja unkarissa, julkaistiin ensimmäisen kerran Eemil Nestor Setälän toimesta vuonna 1901. Sen yläindeksimerkeillä voitiin erottaa erityisen lyhyitä tai siirtymä-äänteitä. Unicode-koodaus vuodelta 2003 säilyttää tämän merkintätavan digitaalisessa tekstissä; vuosi kertoo koodauksesta, ei merkintätavan alusta.