Mandaalainen affrikaatiomerkki

Se muuttaa sitä edeltävän mandaalaisen konsonantin äännettä.

Tulos riippuu peruskirjaimesta: ࡕ࡙ voi merkitä äänetöntä äännettä, joka tuotetaan kieli hampaiden välissä; ࡐ࡙ äänetöntä äännettä, jossa ilma kulkee alahuulen ja ylähampaiden välistä; ja ࡂ࡙ soinnillista hankausäännettä, joka tuotetaan suun takaosassa. Nimi kuvaa vain osaa merkin tehtävästä.

Kirjoitusjärjestyksessä merkki tulee peruskirjaimen jälkeen, mutta se näkyy kirjaimen alla. Opetusmateriaalissa sitä käytetään ääntämisen tarkentamiseen; tavallisesta tekstistä sen voi jättää pois. Yksinään sillä ei ole kiinteää äännearvoa.

Miten mandaalainen kirjoitus kehittyi?

Se kehittyi aramean, vanhan seemiläisen kielen, kirjoittamiseen käytetystä kirjoitusjärjestelmästä.

Mandaalainen kirjoitus ajoitetaan yleensä myöhäisparttilaiseen aikaan, etenkin ajanlaskumme toiselle vuosisadalle. Sen kirjainmuodot yhdistetään parttilaiseen hallintokirjoitukseen sekä Elymaihin ja Characeneen liittyviin kirjoituksiin.

Vanhimmat ajoitettavissa olevat mandaalaiset taikatekstit ovat kulhoihin ja lyijylaattoihin tehtyjä kirjoituksia ajanlaskumme kolmannelta tai neljänneltä vuosisadalta. Nämä ajoitukset koskevat koko kirjoitusjärjestelmää ja säilyneitä tekstejä, eivät erityisesti tätä ääntämismerkkiä.