Yhdistyvä kyrillinen pajerok

Se merkitsee kohdan, josta jer, vanha vokaalikirjain, on jätetty pois. Nykyaikaisessa kyrillisessä jerit säilyvät kovana merkkinä ъ ja pehmeänä merkkinä ь; varhaisissa teksteissä kirjuri saattoi ilmaista 'tähän kuuluu jer' kirjoittamatta kirjainta itseään. Merkin on dokumentoitu olleen yleinen jo varhaisimmalta kyrilliseltä kaudelta.

Sen tehtävä laajeni myöhemmin: kirjurit käyttivät pajerokia myös tiiviiden konsonanttiryppäiden hajottamiseen. Lähteestä riippuen se siis joko osoittaa pois jätetyn kirjaimen tai vain erottaa konsonantit, jotka muuten kasautuisivat.

Pajerok ei ole mikä tahansa kyrillinen aksenttimerkki

Sen tulkinta riippuu toistettavasta perinteestä. Poluustavissa — vanhassa kyrillisessä kirjakäsialassa — ja varhaisissa painotöissä se korvaa puuttuvan kovan tai pehmeän merkin, eikä kirkkoslaavilainen käytäntö ole yhtenäinen: joissakin painetuissa jumalanpalveluskirjoissa merkki näkyy, kun taas synodaalikauden typografian kerrotaan jättäneen sen pois.

Pidä se erillään itsenäisestä vastineestaan ꙿ ja pystytildasta ◌̾ — molemmat ovat eri merkkejä. Lähdettä litteroidessa oikean muodon päättävät käsikirjoitus, editio tai fonttimäärittely; säilytä se merkki, jota lähde todella käytti.

Miksi pajerok istuu konsonantin päällä?

Peruskirjain tulee ensin, ja pajerok lepää sen päällä. Historialliset kuvaukset sijoittavat sen edellisen konsonantin päälle, yleensä hieman keskipisteen oikealle puolelle. Fontti hoitaa sijoittelun — merkki, joka osuu keskipisteen ohi, leijuu irrallaan tai muuttuu toiseksi glyfiksi, tarkoittaa puutteellista fonttitukea, ei eri merkitystä.