matemaattinen lihavoitu pieni r

Kaava määrittää tehtävän; lihavointi erottaa merkin tavallisesta muuttujasta.

Fysiikan ja sovelletun matematiikan teksteissä käytetään usein lihavoitua r-kirjainta vektorimerkinnöissä: lihavoitu pienaakkonen merkitsee vektoria eli suuretta, jolla on suuruus ja suunta. Kirjoittajan määritelmät ratkaisevat silti, mitä 𝐫 tarkoittaa.

Matemaattinen lihavointi kehittyi painokäytäntönä, ei kirjaimena, jolla olisi yksi kiinteä merkitys. Vuonna 1881 matemaatikko J. Willard Gibbs käytti pieniä kreikkalaisia kirjaimia vektoreille ja pieniä latinalaisia kirjaimia skalaareille (yksittäisille luvuille). Edwin B. Wilsonin vuoden 1901 oppikirja teki Clarendonista, raskaasta lihavasta kirjasintyypistä, vaikutusvaltaisen vektorien merkintätavan; skalaareissa käytettiin tavallista tyyppiä. Tavallinen A saattoi merkitä myös lihavoidun A:n pituutta. Matemaatikko Hermann Weylin vuoden 1921 kirjassa lihavoitu x merkitsi vektoria ja alaindeksillinen x sen komponenttia. Lihavoinnin tehtävä noudatti kunkin teoksen käytäntöä.

Miksi lihavoitu r voi muuttua tavalliseksi r:ksi?

Yhteensopivuusnormalisointi voi muuttaa 𝐫:n tavalliseksi r:ksi.

Unicode käsittelee matemaattisia aakkostoja kaavoissa eri tehtävinä, ei koristeina. NFKC-yhteensopivuusmuoto, jota käytetään joustavaan vertailuun, muuttaa matemaattiset lihavoidut kirjaimet kuitenkin tavallisiksi latinalaisiksi kirjaimiksi. Silloin 𝐫 muuttuu r:ksi ja lihavoinnin merkitys katoaa. Tavallisessa tekstissä kannattaa käyttää tekstin muotoilua; Unicode varaa nämä tyylitellyt aakkostot matemaattiseen ja tekniseen merkintään.