Nuolenpäämerkki lul

Sillä on useita lukutapoja; ympäröivät sanat ratkaisevat.

Sumerissa 𒈜 voi kirjoittaa lul-sanan, jonka merkityksiä ovat ”väärä”, ”valehtelija” ja ”petollinen”; se voi tarkoittaa myös ka₅-sanaa (”kettu”) tai nar-sanaa (”laulaja”). Yksittäisestä merkistä ei voi päätellä, mitä sanaa tarkoitettiin.

Vanhimmat säilyneet tekstit, joissa merkkiä käytetään, ovat varhaisdynastiselta kaudelta IIIa/IIIb. Myöhempiä esimerkkejä on muun muassa vanhan akkadin kaudelta, Ur III:n ajalta ja vanhalta Babylonian kaudelta. Nuolenpääkirjoitusta käytettiin vuosisatoja: merkit kirjoittivat sanoja tai tavuja, ja myöhemmin kirjoitusjärjestelmää sovellettiin myös akkadin kaltaisiin kieliin.

Miksi yksi merkki voi tarkoittaa ”valhetta” ja ”kettua”?

Joissakin sananlaskuissa lukutavat muodostavat sanaleikin.

Vanhan Babylonian ajan sananlaskukokoelmissa LUL-kirjoitusasu voi yhdistää ”ketun” ja ”valheen”. Tutkijat yhdistävät tämän merkin muotoon, joka muistuttaa ketun päätä; kyse voi olla visuaalisesta sanaleikistä. Lyhyestä tai vaurioituneesta rivistä ei aina voi päätellä, mitä sanaa tarkoitettiin.

Myöhemmät kirjurit käyttivät merkkiä edelleen ja sovelsivat nuolenpääkirjoitusta muihin kieliin, kuten akkadiin. Lukutavan valinnassa on huomioitava koko kirjoitusasu ja tekstilaji.

Miksi 𒈜 näyttää erilaiselta eri fonteissa?

Eri fontit voivat piirtää saman koodatun merkin eri tavoin.

Aikakauden, alueen tai kirjoitusalustan mukaan fontit voivat esittää saman koodatun merkin näkyvästi erilaisilla tyyleillä. Kyse on ulkoasun erosta, ei eri merkistä.

Valitse historiallisesti uskottavaa piirtokirjoitusta varten fontti, joka sopii rekonstruoitavan tekstin aikaan.