Arabialainen kysymysmerkki

Se päättää kysymyksen. Arabialaisessa kirjoituksessa se tulee heti viimeisen sanan perään ilman välilyöntiä. Sävy on sanoissa; merkki kertoo vain, että ne luetaan kysymyksenä.

Se kehittyi painotaidossa eikä syntynyt yhtenä keksintönä. Vuonna 1839 kirjailija Faris al-Shidyaq käytti eurooppalaistyylistä kysymysmerkkiä Maltalla painetussa arabiankielisessä kirjassaan al-Lafif ja luopui kokeilusta enimmäkseen myöhemmässä painoksessa. Vanhemmat käsikirjoitukset jäsensivät lukemista kieliopilla, riimillä ja Koraanin taukomerkeillä, eivät tällä merkillä.

Se vakiintui uudistuskeskustelun kautta. Vuonna 1893 kirjailija Zaynab Fawwaz kuvasi kysymyksen loppuun tulevan kysymysmerkin ja totesi sanomalehtien jo käyttävän välimerkkejä, kun taas Hasan al-Tuwayrani ehdotti omia vaihtoehtoja. Vuonna 1912 oppinut Ahmad Zaki vakiinnutti arabian välimerkkijärjestelmän, jotta painettua tekstiä olisi helpompi lukea ääneen, vaikka eurooppalaisesta kirjoituksesta lainattuja merkkejä vastustettiin.

Miksi se osoittaa toiseen suuntaan?

Se seuraa arabialaisen kirjoituksen suuntaa. Se kuuluu samaan joukkoon uudelleen piirrettyjen arabialaisen pilkun ja puolipisteen kanssa. Ne ovat omia merkkejään, koska niiden arabialaiset muodot eroavat selvästi latinalaisista välimerkeistä; fontti ei käännä latinalaista merkkiä puolestasi.

Väärälle puolelle päätyminen on eri ongelma. Arabiaa ja latinalaisia kirjaimia sekoittavassa tekstissä suunnanvaihdon kohdalla oleva välimerkki seuraa kappaleen suuntaa ja naapurimerkkejä, joten oikea merkki voi hypätä väärään reunaan. Aseta teksti oikealta vasemmalle; fontin vaihto ei korjaa järjestystä.

Myös persia ja urdu käyttävät samaa merkkiä, koska molemmat kirjoitetaan arabialaisella kirjoituksella.