Ankh

Se on egyptiläinen hieroglyfi, joka tarkoittaa "elämää". Merkki on T, jonka päällä on silmukka, usein pisaranmuotoinen; egyptiläisessä kirjoituksessa se kirjoitti sanan ankh: elämä, elää, elävä. Se on yksi tunnetuimmista hieroglyfeistä, ja siksi se putkahtaa esiin kaikkialla museojulisteista puhelinkuoriin.

Egyptiläisessä taiteessa jumalat pitelevät ankhia silmukasta ja ojentavat sen kuninkaalle, usein suoraan nenän eteen: elämän hengityksen lahja. Kuninkaat kantavat sitä kädessään, ja sen rinnalla ovat usein kaksi seuralaismerkkiä, djed-pylväs (pysyvyys) ja was-valtikka (valta), yleisessä kaavassa: elämä, pysyvyys, valta. Mitä muoto alun perin kuvasi, on yhä kiistanalaista; sandaalin hihna tai koristeellinen rusetti ovat tavalliset arvaukset.

Kun kristinusko levisi Egyptiin ensimmäisinä vuosisatoina jKr., egyptiläiset (koptilaiset) kristityt säilyttivät tutun merkin ja käyttivät sitä ristinä: crux ansata, latinaksi "kahvallinen risti". Bagawatin kristillisen hautausmaan kappelien julkisivut, käytössä suunnilleen 100-luvulta 600-luvulle, näyttävät sen, ja koptilaiset kirkot käyttävät silmukkaristiä yhä. Koptilaisen kirkon yhteydessä ☥ on siis aito kristillinen risti; muualla se viittaa yleensä muinaiseen Egyptiin ja elämään, ei kristinuskoon.

Mitä ☥ tarkoittaa, kun joku lähettää sen?

Elämää, ikuisuutta tai yksinkertaisesti "rakastan muinaista Egyptiä". Biossa, käyttäjänimessä tai kuvatekstissä ankh on yleensä koriste, jolla on makua: henkilö pitää Egyptistä, mystiikasta tai goottilookista. Jotkut egyptiläiset laittavat sen lippunsa viereen juurien merkiksi; Afrikan diasporassa sitä on kannettu 1960- ja 70-luvulta lähtien afrikkalaisten juurien ja esivanhempien ylpeyden symbolina; muinaisen egyptiläisen uskonnon nykyaikaisten elvytysten kannattajat pitävät sitä pyhänä merkkinä.

Gootti- ja vaihtoehtopiirit omaksuivat sen 1980-luvulla, osin vampyyrielokuvien ja sarjakuvien ansiosta, joissa kuolemattomuus ja ankh kuuluvat yhteen; ☥ mustien sydänten ja lepakoiden vieressä kertoo tyylistä ja ikuisen elämän romantiikasta, ei uskonnosta. Surunvalittelu- tai muistoviestissä se luetaan ikuiseksi elämäksi, toiveeksi, että joku elää edelleen. Se ei ole loukkaus missään näistä tilanteista; suurin virhe on päätellä pelkästä merkistä, että lähettäjä on kristitty tai minkään uskonnon kannattaja.