Multanin E-kirjain

Se on Multani-kirjoituksen itsenäinen vokaalikirjain, yleensä e-äänteelle.

Multani-kirjoituksessa on neljä itsenäistä vokaalikirjainta eikä konsonantteihin liitettäviä pieniä vokaalimerkkejä. Kirjoitetut vokaalit esiintyvät siksi tavallisesti yksin, sanan alussa tai yksitavuisen sanan lopussa. Tämä kirjain merkitsee yleensä selvää e-äännettä; joissakin lähteissä se merkitsee avoimempaa äännettä e:n ja ä:n väliltä tai puhdasta o-äännettä.

Mistä Multani-kirjoitus on peräisin?

Se kuuluu Landa-perheeseen, toisiinsa liittyvien kirjoitusjärjestelmien ryhmään.

Multani-kirjoituksella kirjoitettiin seraikin kieltä Pakistanin Punjabin alueella ja Sindhin pohjoisosassa. Sitä käytettiin arjessa ja kaupankäynnissä. Kirjoitusta kutsutaan myös nimillä Karikki ja Sarai. Se on sukua Gurmukhi-kirjoitukselle ja etäisemmin Khudawadi- ja Khojki-kirjoituksille.

Vuonna 1819 painettiin metallikirjasimilla ensimmäinen Multani-kirjalla tehty teos, kristillinen Uusi testamentti. 1800-luvun jälkipuoliskolla Britannian hallinto teki arabialaisesta kirjoituksesta Sindhin kielten standardin. Multanin käyttö väheni, mutta sitä käytettiin vielä 1900-luvulla. Unicode 18.0 kertoo, että seraikia kirjoitetaan nykyään arabialaisesta kirjoituksesta johdetulla kirjoituksella.

Miksi 𑊃 voidaan lukea eri tavoin?

Multanin kirjoitustapa vaihteli historiallisten lähteiden välillä. Unicode 18.0:n mukaan kirjoituksella ei ollut yhtä standardimuotoa, ja sen oikeinkirjoitus muuttui 1900-luvun ensimmäisellä neljänneksellä. Koodattu merkkivalikoima kokoaa eri lähteissä todetut merkit sen sijaan, että määräisi yhden kirjoitusasun.

Unicode-taulukko perustuu painettuihin ja käsinkirjoitettuihin esimerkkeihin, joiden kirjainmuodot voivat poiketa toisistaan. Siksi fontti voi näyttää 𑊃-merkin toisessa todetussa muodossa.